A-kiltatoiminta
A-killat ovat päihdeongelmaisten ja heidän läheistensä sekä muiden asiasta kiinnostuneiden ihmisten
perustamia vapaaehtoisuuteen, omatoimisuuteen sekä vertaistukeen pohjautuvia rekisteröityjä yhdistyksiä, joiden valtakunnallinen keskusjärjestö on A-Kiltojen Liitto ry. A-kiltoja on noin
yhdeksänkymmentä kattaen Suomen etelästä pohjoiseen.
Arvot
Päihteettömyys
Kaikki A-kilta toiminta on päihteetönta toimintaa. Pyrkimyksenä on oman elamänlaadun parantaminen ja päihdeongelmista vapaa elämäntapa jokaisella omien tavoitteiden mukaisesti.
Vapaaehtoisuus
A-killan toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Toiminnan tarkoituksena on osallistumisen ja
omatoimisuuden tukeminen.
Kokemuksellisuus
A-killassa on mahdollisuus kohdata muita ihmisia, joilla on omakohtaisia kokemuksia päihteiden käytöstä. Vertaistuki on tärkeässä roolissa A-kiltatoiminnassa.
Yhteisöllisyys
A-killassa muodostuu arkielaman sosiaalinen yhteisö. Täältä löytyy oma päihteetön olohuone.
Toiminnallisuus
A-killan tarkoituksena on tuoda päihteettömään päivään myös toimintaa. Toiminnallisuuden muodot
päätetään tarpeiden ja resurssien mukaan.
Yhteistoiminta
A-killat ovat itsenäisiä, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomia rekisteröityjä yhdistyksiä. A-killat toimivat yhteistyössa keskenään seka muiden päihdetyöta tekevien tahojen kanssa.
Tule selvänä!
© JMA Konsultit Ky - All rights reserved.